Huonoa tuuria

Just kun oltiin saatu sterilointi hoidettua ja paranneltua. Just kun oltiin päästy takaisin tokoilun pariin. Just kun tällä viikolla päästiin lopulta aloittamaan taas aksakin. Niin nyt sitten taas saikutellaan :(

"Mami, joko saisin mennä viilettämään?? En jaksais enää vaan olla paikallaan...

Alku viikosta päästiin ekaa kertaa sterkan jälkeen aksatreeneihin. Meidän ryhmällä on oma fb-ryhmä, joten tiesin etukäteen, että meillä kivat kouluttajat, kivat treenikaverit ja kivoja ratoja. Uudet lämppämaastotkin oli aivan huikeat, joten olin tosi innoissani. Ehdittiin ottaa pari ratapätkää, kunnes Tipi liukastui mutkaputkessa ja lensi ihan kyljelleen. Palkka oli odottamassa estesuoran päässä, joten kaatumisen jälkeen kaahasi palkalle ihan miljoonaa. Mutta seuraavaan putkeen kun lähetin, niin sieltä tuli sitten kolmijalkaisena ulos. Parin askeleen verran ontui oikeaa etujalkaa ja sen jälkeen oli taas normaali ja omasta mielestään valmis jatkamaan treenejä. Lopetettiin tietysti siihen. Jäähkälenkillä itketti ja harmitti ja suututtikin. Typerä aksa ja typerät tummat mutkaputket!! Jäähkälenkillä ei ontunut kertaakaan ja liikkui muutenkin normaalisti, mutta apealla mielellä ajeltiin kotiin. 

Treenit oli tiistaina ja torstaina mulla oli vapaapäivä. Tuon treeni-episodin jälkeen Tipi ei ollut ontunut kertaakaan, mutta torstaina kevensi kaksi kertaa lenkin aikana oikeaa etujalkaa. Ihan vain muutaman askeleen verran, mutta kuitenkin. Mun hermot ei kestäneet kattella kauempaa joten varasin ajan Vihtiin seuraavalle päivälle. Mua vähän nolotti mennä, kun arvasin, että Tipi ei tietenkään onnu/kevennä jalkaansa millään lailla vastaanotolla, joten ajattelin että saan varmaan ihan hermoheikon maineen. Toisaalta tiesin, etten pystyisi aksaamaan jos en olisi varma että kaikki ok, joten...

Ihan ensimmäiseksi lääkäri kuvasi Tipin kauttaaltaan lämpökameralla. Mulle tää oli ihan uusi juttu, mutta olipa hieno. Tuolla vähän tietoa asiasta, ketä kiinnostaa klik. Minäkin näin kuvista miten oikean ranteen kohdalla oli selvä isompi punainen alue, joten tiedettiin siis heti mitä lähteä tutkimaan. Lääkäri taivutteli, paineli ja tutki rannetta, mutta mitään kummempaa kipureaktiota ei saanut. Totesi, että todennäköisimmin on pehmytkudosvamma. Sanoi, että ei näe tarvetta röntgenkuvalle. Koska kipureaktiota ei tule, niin tuskin on murtumaa. Mutta jos haluan (ja koska Tipi on niin kiltti ja helppo, että kuvaus voidaan tehdä hereillä), niin voidaan kyllä varmuuden vuoksi kuvata. Musta tuntui paremmalle tietää varmasti joten päädyttiin kuvaamaan. Lääkäriä ja hoitajaa nauratti, että on tää helppoa kun Tipi tartti vain nostaa pöydälle, sanoa 'maahan' alustan päällä ja näin tassu oli valmiina oikeassa paikassa kuvattaksi :) Otettiin ensin kuva molemmista tassuista ja sitten vielä oikeasti erikseen lähempi kuva, että kaikki pienetkin hiusmurtumat näkyisi. Ei mitään murtumia ja muutenkin oikein siistit ja hyvännäköiset ranteet, huh! Eli pehmytkudosvamma se mitä todennäköisimmin on. Näissä pienissä pehmytkudoksissa on kuulemma se kurja puoli, että paranevat hitaammin, kun ovat koko ajan käytössä. Mutta paranee kuitenkin, se on pääasia. Viikon kipulääkekuuri, pari viikkoa kevennettyä liikuntaa ja kaksi kuukautta taukoa agilitysta. Sitten pitäisi olla kunnossa, onneksi! Lääkäri muuten ihmetteli kovasti Tipin ikää (kohta 7 vuotta), kun kuulemma vaikuttaa paljon nuoremmalla. Kuulen tätä aika usein Tipin kohdalla, kai se meinaa olla ikuinen pentu :)

Eka viikko kevyempää elämää takana ja on tää kyllä tylsää. En niinkään kaipaa agilitya, mutta normiarkea kyllä. Sitä että Tipi saisi viilettää vapaasti metsässä ja riekkua kavereiden kanssa. Ja tokoilemaan kaipaan myös kovin. Mut täytyy olla kiitollinen, ettei tän pidempää saikkua ja että tästä paranee. Voisi olla niin paljon huonomminkin...Onneksi Tipi ei ole lääkärireissun jälkeen ontunut/keventänyt kertaakaan joten kaipa tässä parenemaan päin ollaan, toivottavasti!!

Penni ajatuksistasi...

Googlailin vähän agilityssa loukkaantumisista, esteturvallisuudesta jne. Aika ahdistavaa luettavaa. Joku tutkimus kertoi, että joka kolmas agilitykoira loukkaantuu jossain vaiheessa uraansa, se on tosi paljon! Toisaalta moniin riskeihin pystyy vaikuttamaan myös omilla valinnoilla ja toiminnalla (hyvä pohja, turvalliset esteet, oma ohjaus, koiran huolto, kropanhallinta ja syvät lihakset kunnossa, treenitiheys ja kesto jne) ja se on kyllä helpottavaa. Ehkä laadukkaalla treenaamisella riskit ei kuitenkaan ole noin isot ja joka kolmas koira-loukkaantuu suuruiset? En tiedä olisiko Tipin liukastumista voinut millään välttää (en osaa sanoa oliko putki liukas), mutta monta muuta mahdollista loukkaantumisen paikkaa varmasti voi. Tummista putkista luin ja jatkossa en aio Tipiä niissä juoksuttaa jos ovat mutkalla. Työkaverin kanssa puhuttiin, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän alkaa pelätä asioita. En mä vaan Sissin kanssa treenatessa osannut edes pelätä mitään loukkaantumisia. Saninkin kanssa havahduin vasta niiden A-lentojen jälkeen. Tipin kanssa pelkään A:ta ja jatkossa varmaan niitä mutkaputkiakin, olkoon minkävärisiä vaan. Plääh. No kunhan Tipi nyt vaan paranee kuntoon ja jos vaikka joskus kesän kynnyksellä päästäisiin taas aksailemaan, niin sitten voin alkaa työstää omia ajatuksiani/pelkojani. Mutta nyt parannellaan ja keskitytään vaan siihen. 

Kultatyttö

Työvoitto!

Juonittelin vähän. Kuje kävi ensin 1,5 tunnin metsälenkillä kaverien kanssa, sen jälkeen otettiin mattotreeni ja tadaa, siihen nukahti :)

Tänään sama juttu. Ja ei, ei se niin lopen uupunut ole, että heti nukahtaisi. Möllötteli hereillä ensin pitkän tovin maton päällä, mutta rauhallisena. Pystyin jopa menemään hetkeksi pois näköpiiristä ja jatkoi silti matolla hengailua. Kunnes lopulta nukahti siihen. Jei :)

Sanikin halusi tulla seuraksi köllöttelemään, koska sellaisia ystävät on :)

Ihanaa Ystävänpäivää tutuille ja tuntemattomille!

Taitava pentu

Kuje aloitti taas koulunkäynnin kun ilmoitin poitsun Nauravan koiran taitava pentu-kurssille. Tammikuun lopussa oli eka kurssikerta ja ihan tosi kivalta kurssilta vaikuttaa. Tuntuu, että treenaillaan juuri sellaisia asioita, jotka tässä vaiheessa hyödyllistä opettaa. Kurssin vetäjänä toimii Lotta Vuorela.

Alkuun treenattiin kontaktia. Lotta laittoi oman aikuisen Kille-koiransa paikallamakuuseen ja me ohiteltiin Killeä niin läheltä kuin pystyttiin. Kuitenkin tarvittavan etäisyyden päästä, että pennun kontakti pysyisi ohjaajassa. Kujeen kontaktinpito häiriössä on oikein hieno, pystyttiin menemään ihan Killen vierestä. Mutta pentumaiseen tyyliin keskittyminen ei vielä riitä kovin pitkään. Muutaman askeleen verran keskittyy ihan täpöllä ja sit unohtuu. Kontaktin alkutilanne meillä siis tällä hetkellä: hyvä, mutta lyhyt :D Tavoitteena on, että vikalla kerralla pennut tulevat halliin vapaana, ilman hihnaa. Eivät noteeraa muita hallissa olijoita ja keskittyvät täysin ohjaajaansa. Hymyilyttää, koska tää tuntuu nyt vielä aika haastelliselle ja kaukaiselle tavoitteelle...mutta onhan meillä nyt muutama kuukausi aikaa, ehkä Kuje yllättää :)

Seuraavaksi tutustuttiin rauhoittumisalustaan. Eli jonkinmoinen alusta, matto, peite tms. jonka päälle koira opetetaan menemään makaamaan ja odottamaan rauhallisena. Toimii erinomaisesti esim. treeneissä odotteluajat, mutta käyttökelpoinen myös arjen tilanteissa. Alkuun voi opettaa temppuna, mutta tarkoitus on, että matto ei olisi temppu vaan mielentila. Paikka missä koira rauhoittuu myös henkisesti, eli ei esim odota koko ajan käskyä tai lupaa lähteä, vaan olisi rentona ja rauhallisena. Treeneissä aloitettiin sillä, että syöttelin Kujetta tiuhaan tahtiin, matolle. Kotona jatkettiin samaa, tyhmänä tosin tein tätä alkuun iltaruuan kanssa. Tyhmää siksi, että ruoka-aika on Kujeesta maailman parasta, joten sehän oli ihan intopiukeena koko ajan...Ja nyt kuitenkin haettiin sitä rauhallista mielentilaa. Kun tajusin, niin ruvettiin treenimään eri tavalla, leipomisen yhteydessä, telkkaria katsoessa, tiskatessa jne. Nyt me ollaan siinä vaiheessa, että Kuje menee alustalle ja aika nopsaa myös makuulle, mutta edelleen mielentila on liian innokas ja odottava. Nyt on myös mennyt muutama päivä, etten ole yksinkertaisesti ehtinyt yhtään treeniä. Mutta vaatii siis vielä vahvistamista ennenkuin voin alkaa viedä häiriöön. Tosi suloista kuitenkin miten Kuje aina riemastuu kun kaivan alustan esille. Lotan sanoin "kun pennut tajuaa alustan idean, siitä tulee niille kovaa valuuttaa" :D

Viimeisenä otettiin leikkimistä. Kuje oli kovin innokas lelun perään; jahtasi ja repi lelua niin antaumuksella, että leikkihetken jälkeen kieli vaan roikkui ulkona :D Lotta sanoi, että leikkiminen on koiralle fyysisesti erittäin kokonaisvaltaista ja väsyttävää ja koirat onkin monasti leikkihetken jälkeen aika kuumissaan. Ja koska väsynyttä pentua ei kannata leikittää, niin alkuun vain lyhyitä hetkiä kerrallaan. Innokkuudesta huolimatta Kujeen puruote ei ole tarpeeksi vahva, joten sitä pitää vahvistaa. Mullakaan ei oikein ollut leikkiminen hallussa...Heiluttelin lelua (ja siinä roikkuvaa pentua) edestakaisin, kun tarkoitus olisi, että pentu on se joka repii ja riuhtoo ja minä vain roikun mukana. Ei siis heiluttelua, vain pieniä nykäisyjä, vähän kuin saalis rimpuilisi suussa. Kuje myös innostui ja paransi puruotetta, kun sitä vähän työnteli kädellä kyljistä, joten sitä siihen lisäksi. Tavoitteena vahva ote lelusta. Lotta ohjeisti myös, että alkuun kaikki kotona olevat lelut kannattaa laittaa pois. Mä vähän nikottelin tätä, koska lelut on mun koirille tosi tärkeitä ja olleet iso osa niiden arkea tähän asti(nää leikkii paljon myös itsekseen). Lotta sanoi, että voin miettiä sen niin, että jos itse saisin 20 000e joka kuukausi, niin kävisinkö töissä? Jos mun koirat saa koska vaan leikkiä just silleen kun itse haluavat, niin viitsiikö ne leikkiä silloin kun mä haluan, silleen kun mä haluan? No totta! Silti en ole vielä hennonnut kerätä leluja pois. Mä ehdin ehkä yhden kerran päivässä leikittää noita, joten tuntuu tosi epäreilulle ottaa lelut muuksi ajaksi kokonaan pois. Saavat siis toistaiseksi pitää lelut vapaassa käytössä. Jos Kujeen puruote ei treenillä parane, niin sitten harkitsen asiaa uudestaan :)

Kotiläksynä saatiin, että näitä kaikkia kolmea (kontakti, matto ja leikkiminen) pitää alkuun vahvistaa kotona. Kun kotona onnistuu hyvin, niin sitten viidessä eri paikassa jotka on muualla kuin koti ympäristössä. Nämä pitäisi siis olla suoritettuna ennen seuraavaa kurssikertaa, joka on helmikuun lopussa. Ensi viikolla ollaan menossa ekaa kertaa treenimään JAUn uudelle hallille..Ehkä siellä on meidän eka vieras-paikka kokeilu :)