torstai 29. toukokuuta 2014

Saniainen 9vee ja Piipan tokokoe

Mun pieni kultakimpale ja Timantti täytti eilen 9 vuotta!!
Onnea Sani-saniainen, pieni suuri koira, ihanista ihanin neiti kettunen!!

 
Toivottavasti meillä on vielä paljon, paljon yhteisiä vuosia ja seikkailuja edessä!!
Onnea myös ihanat sisarukset Tilli, Silvia, Ninni, Kukka ja Sankku!! :)
 
Sit vähän koekuulumisia.
 
Tänään oli jännä päivä, kun suunnattiin Tipin kanssa sateiseen Nastolaan tokokokeeseen. Jännitti ihan hurjasti, en edes muista koska viimeksi olen jännittänyt jotain kisaa tai koetta näin kovin...Välillä teki niin mieli perua koko meno, mutta tiesin jännityksen johtuvan vain ja ainoastaan kisakokemuksen puutteesta (tämän koiran kanssa, Sanin kanssa en enää juurikaan jännitä), niin luovuttaminen ei vaan ollut vaihtoehto! Tuomarina oli jälleen Riikka Pulliainen ja sää tosiaan ihanan tihkuinen ja kostea ;)
 
Aloitettiin luoksepäästävyydellä, jossa Piipa meni vastaan tervehtimään tuomaria. Saatiin 10, kera "onpas se ihanan reipas"-kommentin :) Sit paikallaanolo. Tätä en saanut ihan niin varmaksi kuin olisin halunnut. Treeneissä ollaan tehty suurimmaksi osaksi onnistuneita toistoja, mutta tässä viimeisellä viikolla Tipi myös pari kertaa oli noussut kesken paikallaanolon. Yleensä tilanteissa, joissa vieruskaveri teki jotain ylimääräistä (söi herkkuja, pyöri selällään maassa jne.). Eli häiriötreeniä olisi pitänyt ehtiä tehdä vielä lisää!! Jos olisin heikkosydäminen, niin huonosti olisi käynyt, koska tuntui että sydän löi ihan miljoonaa koko paikallaanolon ajan :D Mutta Piipa pysyi hienosti! Hieman haisteli ilmaa ja pää kääntyili, mutta pysyi paikallaan! ja kesti jopa senkin kun vieruskaveri kelpie alkoi rapsuttaa kylkeään, ei kääntynyt edes katsomaan  :) Lopun perusasennossa kuitenkin pieni ennakointi, joten tästä 9.
 
Ollaan viime ajat keskitytty niin tiiviisti vaan paikallaanolon treenaukseen, että alkuviikosta havuhduin tajuamaan, että muut liikkeet, varsinkin seuraaminen on jääneet ihan liian vähällä treenille. Yritin vahvistaa sen mitä pystyin, mutta ei viikossa ihmeitä saada aikaan...Mitkään taidot kun ei pysy tallella, jos niitä ei ylläpidä!! Seuraamiset ei olleet huonoja, muttei todellakaan parasta Tipiä. Tykkään intensiivisestä ja voimakkaasta seuraamisesti, jollaista Tipin meno vielä alkuvuodesta oli...Nyt meno oli vähän pikkusievää, ehti mm. jonkin verran huomioida liikkeenohjaajan käskytystä ja vesilammikotkin vähän häiritsi ;) ja ainakin yksi perusasento oli vino. Hihnaseuruusta saatiin 8.5 ja vapaana seuraamisesta 9. 
 
Maahanmenossa  lähtö tahmea, (unohtui kuuntelemaan liikkeenohjaajaa ja perusasento hidas. Itse maahanmeno kuitenkin hieno ja nopea, tästä 8. Luoksetulo 10. Seisominen tosi hyvä ja napakka, mutta liikkui kun tulin takaisin ja kun käskin perusasentoon, niin meni maahan. tästäkin 8. Hyppy oli sitten yhtä tahtojen taistelua, kun Tipi olisi niin halunnut karata suorittamaan sen heti eikä vasta käskyllä. Jäätiin parin metrin päähän hypystä, en uskaltanut lähemmäksi kun koira oli kuin lentoon lähdössä :D Hieman nytkähti liikkeenohjaajan käskyyn, mutta malttoi odottaa multa luvan. Kultainen pieni sininen! Liikkui taas vähän kun kävelin viereen ja kun käskin perusasentoon, niin meinasi hypätä hypyn uudestaan, ehti jo pienesti ponnistaa, mutta päätti sitten kuitenkin istuutua mun viereen, pikku muru :) Pisteitä hypystä 8. Pikku härväämisestä huolimatta saatiin kokonaisvaikutukseksi 10. Tuomari sanoi, että palkkaan ja kehun Tipiä ihanasti ja koira on niin iloinen, että meidän menoa on kiva katsella :)
 
Tuloksena 178p ja ALO1, jeeee :D
 
 
Nyt olisi Piipasella oikein siirtyä avoimeen luokkaan :) Käydään kuitenkin kokemuksen vuoksi hakemassa ne kaksi ykköstulosta lisää eli kisataan koulari ennen siirtymistä. Tän päivän koe on videolla, mutta en ole vielä ehtinyt siirtää sitä kamerasta...Katsotaan nyt julkaisenko sen vai en ;) 
 
Ja mitä tästä kokeesta opimme? Paljon liikkuroituja treenejä (tää on vaikein toteuttaa kun treenataan niin paljon yksikseen...). Seuraamiseen taas extra-panostamista. Hyppyyn malttitreeniä! Luulen, että kun nämä saan kuntoon, niin muut asiat loksahtaa niiden myötä kohdilleen! Ja siinä välissä käydään vielä kisaamassa yksi koe..se on siis jo ilmottuna, enkä edes kehtaa kertoa miten pian se on tulossa ;)
 
 Kovin olen kuitenkin ylpeä mun ihanasta pienestä sinisestä!! Hienoon suoritukseen kykeni, vaikka ohjaaja ei niin pätevä ja ahkera ole ollutkaan ;)
 
Shelttileiri kuulumiset tulee seuraavaan postaukseen, nyt on mentävä nukkumaan :)
 
 

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kerro se kuvin!

Kolmikko Vaakkoissa retkellä.
Sammal-mätäs on oivallinen poseerauspaikka!

Täällä on tilaa viilettää!
 

 
 
Metsän keskeltä löytyi pieni puro..
Puron solina on muuten ehkä yksi maailman suloisimmista äänistä :)
 
Puro johti pieneen lutakkoon, jonne joku oli heittänyt kepin..
joten jonkun oli pakko käydä vähän plutaamassa :D
 
Rantoja riitti...
 
Keppisankari elementissään!
 
 
 
 
 
 

 


 
 
Sen pituinen se tällä kertaa :)
 

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Lauttasaaren tokokoe

Pienen kisatauon jälkeen oltiin vappupäivänä tokokokeessa Sanin kanssa. Lauttasaaressa tällä kertaa. Kokeen tuomaroi Riikka Pulliainen, joka on kyllä meidän ehdoton lemppari tuomari tällä hetkellä! Niin kiva ja kannustava tuomari, että kokeesta jää hyvä mieli, vaikka kaikki ei menisikään ihan putkeen!

Säätiedotus lupaili kaikkea vesisateesta räntään, mutta onneksi selvittiin parilla pienille tihuttelu kuurolla. Ja meidän kehässä olon ajan oli aivan loistava ilma! Ainoastaan tuuli sen verta kovasti, että välillä joutui vähän pinnistelemään, että kuuli liikkurin käskyt...

Video löytyy täältä

ja niille, jotka ei jaksa katsoa videota, niin tässä vielä kootut selitykset:

Paikallaanolo 7,5
Meni maahan ja pompsahti samantien istumaan sekä oli kuulemma kerran pyörittänyt pyllyä.

Seuraaminen 9
pari haukahdusta...

Liikkeestä istuminen 10

Luoksetulo 0
Nousi seisomaan ennen kuin kutsuin. Seisominen valui. Maahanmenoon kaksi käskyä.

Ruutu 0
Tää oli kyllä semmonen henkinen 10 :) Kaikki muu onnistui, paitsi pieni ennakointi lopussa, kun lähti jo liikkeenohjaajan käskystä :( Tavallaan harmittavaa ja toisaalta... 95 % liikkeestä onnistuneesti ja meidän paras kisaruutu tähän mennessä, joten pakko olla tyytyväinen!! :)

Hyppynouto 0
Ei hypännyt takaisin...

Metalli 10

Tunnistusnouto 10

Kauko-ohjaus 9,5
Ennakoi hitusen lopun perusasennon, muuten kuulemma  hieno sekatekniikka :)

Kokonaisvaikutus 10
Tuomari sanoi, että meillä on tosi ihanaa yhteistyötä ja tykkää meistä ihan älyttömästi :) Tästä kympistä olen kaikista iloisin :)

Tuloksena VOI 3, 204p ja 3. sija

Tuomari totesi, että meillä oli vähän niinkuin 0 tai 10 linja. Juu, niin taisi olla :)

Tää koe oli aika silmiä avartava! Ruudun treenaukseen lisätään nyt liikkuri mukaan, ettei jatkossa tartte ottaa turhia nollia pikku virheiden takia. Tuo ruudun nollaaminen oli treenaamattomuuden syytä, mutta mietin pitkään miksi me nollattiin hyppynouto ja luoksetulo, jotka on meille ns helpot ja varmat liikkeet. Ja sehän se varmaan loppu viimein on se syy! Koska ne on niin helpot, niin mä en treenaa niitä. En edes muista koska ollaan viimeksi otettu treeneissä hyppynoutoa? Luoksetuloa sentäs joskus, mutta sitäkin liian harvoin! Me treenataan aina niitä vaikeita juttuja, vaikka helppoja pitäisi yhtä lailla ylläpitää. Nyt sotasuunnitelma on se, että rupean suunnittelemaan treenit ennakkoon! Ajattelin, että jaan joka liikkeen pienempiin osa-alueisiin sen mukaan mitä kaikkea tarttee treenata. Sitten vaan kokoan eri kokonaisuuksia eri treeneihin ja pidän huolen, että kaikkea tulee tehtyä ainakin jonkin verran.

Loppuun täytyy kuitenkin vielä todeta, että oli tosi hyvä mieli, kun lähdettiin suorittamaan omaa vuoroa ja se sama hyvä fiilis oli myös kisan jälkeen. Mulla on tällä hetkellä tosi iso luotto Saniin ja siihen, että sen vire ja motivaatio kestää. Musta on niin ihanaa, että meidän ongelmat on näitä teknisiä virheitä ja unohduksia. Niiden treenaaminen on niin paljon helpompaa (ja kivempaa!), kuin motivaatio ongelmien. Kova kisa-into jäi ja seuraava kisa onkin jo alustavasti katottuna...Saapi peukutella, että mahduttaisiin mukaan! :)

*muoks* olin unohtanut laittaa liikkeestä istumisen pisteet..nyt se on lisätty :)