Pyöräilykausi korkattu tänään:) Koirien kanssa siis:) Saanaa en uskalla pyörän vieressä juoksuttaa (lonkkien takia), mutta Sanin ja Tipin kanssa käytiin iltalenkin jälkeen heittämässä pienet ravailut pyörän kera. Molempien kanssa siis erikseen, tää ei oo tarkoitus olla mitään extreme-urheilua:P Sani oli taas alussa kuin agitreeneihin menossa..En tajua miksi se niin sekoaa onnesta kun pääsee pyörän viereen ravaamaan, hassu koira:D Tipi suhtautui hommaan paljon hillitymmin, ihme kyllä, ja ravasi nätisti pyörän vieressä koko matkan:) Matkat ei näin alkuun olleet kuin pari kilsaa per koira, mutta tästä se taas lähtee...Olipas ihanaa!!
Sanihan on siis toipunut sterilisaatio-leikkauksestaan aivan loistavasti! Kahden viikon "karenssi" oli ja meni ja ollaan saatu taas vietellä normielämää, ilman hihna- ja riekuntarajoituksia:) Toipumisajaksi tuunailin neidille leikkauspuvun vanhasta t-paidasta. Sani vihasi mun luomusta alusta lähtien;) Ekat 4-5 päivää sujui vielä ok, sen jälkeen Sani päätti, että nyt tämä puku-pelleily riittää, eikä enää suostunut liikkumaan puvun kanssa muuta kuin takaperin tai sivuittain. Pientä draama-queen ainesta sanoisin;) Koska haava ei Sania pahemmin kiinnostanut, niin tehtiin kompromissi, että neiti piti paitaa yöt sekä yksinollessaan ja muuten sai olla ilman:) Gothivetia kyllä käytin. On muuten tosi luksusta olla töissä työpaikassa johon voi ottaa koirat mukaan, ei tarvinnut neitiä juuri yksin jättää:) Aktiiviseen elämään tottuneelle Sanille pienet pissatuslenkit oli tosi tylsiä ja jossain vaiheessa se oli suorastaan masentuneen oloinen:( Se kun on muutenkin mun koirista se, joka ensimmäisenä on tunkemassa mukaan jos olen johonkin lähdössä... Uskon, että henkinen hyvinvointi on toipumisen kannalta ihan yhtä tärkeää kuin fyysinen lepo, joten ekan viikon jälkeen neiti pääsi taas mukaan metsälenkeille, hihnassa toki ja alkuun tehtiin normia lyhyempiä lenkkejä, jotta rasitusta ei tule liikaa. Sani piristyi ihan silmissä heti kun pääsi taas mukaan lenkeille. Vähän se välillä yritti hihnassa spurttailla, mutta tyytyi lopulta, ihan tyytyväisenä, kohtaloonsa remmi-koirana, tärkeintä tuntui olevan se, että sai olla mukana menossa:) Kipeä Sani ei tuntunut olevan missään vaiheessa, ei edes ekana iltana leikkauksen jälkeen. On nuo koirat vaan uskomattomia tuon toipumisen kanssa:)
Olen kyllä niin iloinen ja onnellinen, että leikkaus on nyt tehty ja takanapäin:) Ainoat negatiiviset asiat leikkaukseen liittyen ja joita hieman jännityksellä odotan, on mahdollinen lihominen... Sanin kanssa kun on saanut jo ennen leikkausta olla tosi tarkkana, ettei pääse pyöristymään. Ja sitten tuo turkki...Sanillahan on tähän asti ollut aivan unelma turkki, ainakin mun mielestä:) Ei liian iso, eikä paksu ja tosi helppohoitoinen ja toimiva. Talvella Sanin ei ole kylmä, eikä kesällä liian kuuma. Harjaa tarttee käyttää silloin kun muistaa ja jaksaa eli ei takkuunnu eikä likaannu, vaikka metsässä rymytään lähes päivittäin. Kaikin tavoin niin ihanne turkki, mutta niin se oli Saanallakin ennen sterkkausta...Eipä ole enää:( Mutta turhapa tuota on etukäteen surra, jos se siitä muuttuu, niin sitten sen kanssa vaan eletään:) Terveys kuitenkin ennenkaikkea, joten pääasia ettei tartte märkäkohtua enää pelätä:)
Tässä Saniaisen kuulumiset:) Muutakin päiviteltävää olisi, mutta nyt on pakko mennä nukkumaan, joten kirjuuttelen lisää, ehkä huomenna:)
perjantai 24. toukokuuta 2013
perjantai 3. toukokuuta 2013
Ketunpoika sairastaa...
Saniainen oli eilen steriloitavana ja nyt sitten parannellaan:) Oman mielenrauhan takia varasin ajan meidän vakkari ell-aseman sijasta Mevetiin (olin kuullut juuri, ei-niin-hyvin-menneestä steroloinnista, joten halusin, että on parhaat mahdolliset laitteet ja lääkärit, jos jotain menisi pieleen). Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin ja odotushuoneeseen mua vastaan käveli (omin jaloin) yllättävän pirteä pieni ketunpoika häntäänsä heilutellen:) Kohtu oli kuulemma ollut siisti ja täysin kunnossa, mutta kun tilanteet voi muuttua niin äkkiä, niin parempi näin. Nyt ei tartte pelätä märkäkohtua:) Tästä alkaa sitten se vaikein vaihe, nimittäin neiti-elohiiren pitäminen rauhallisena ainakin parin viikon ajan. Aktivointilelut tulevat todennäköisesti olemaan aktiivisessa käytössä:) Tästä se toipuminen alkaa:)
Aika juoksee ja mitään ei kerkii, varsinkaan kirjoittaa blogiin:) Huhtikuu meni tosi äkkiä ja tekemistä oli niin paljon, että tyttöjen kanssa ei ehditty juuri muuta kuin lenkeillä käydä. Tipi on päässyt viimeisen kuukauden aikana aksaamaan tasan kerran..kaikki muut kerrat olen perunut, kun olen ollut niin väsynyt etten ole vaan jaksanut lähteä:( Toivottavasti asiat alkaa nyt helpottaa, jotta vapaa-aikaa jäisi vähän enemmän ja jaksettaisiin taas touhuilla normaalista..Tajusin etten ole edes agility lisenssiä vielä ostanut, no ehtiihän sitä!
Reilu viikko sitten käväistiin Porvoossa moikkaamassa Patriciaa eli tytöillä oli siis fyssaripäivä:) Parhaimmassa kunnossa oli Saana, sillä ei ollut mitään:) Patricia sanoi, että ollakseen 12-vuotias e-lonkkainen koira, Saana on aivan loistavassa kunnossa! Tosi ihanaa:) Sanilla oli vain pari lihasjumia lannerangassa, muuten ei Sanillakaan mitään:)
Tipillä oli etuosa ja selkä melkoisen kokonaan jumissa, ihan niinkuin viime kerrallakin, ainoastaan taka-osassa ei mitään. Patricia moneen kertaan totesi, että mitä ihmettä se on tehnyt, kun se on näin jumissa. Rakenteesta johtuvaa tuo ei ole, kun Patricia on useammallakin kerralla todennut, että Piipan rakenne on varsin optimaalinen ja nimenomaan etuosa neidillä on kuulemma harvinaisen hyvä. Kysyin, että voisiko jumit johtua kapeudesta, siitä Tipille on huomautettu muutamassa näyttelyssä. Ja nyt kun olen useammallakin rakenneluennolla käynyt, niin asia on pyörinyt mun mielessä.. Tähän Patricia vähän hämmästyneenä totesi, että eihän Tipi mikään kapea ole! Hyvin löytyy kuulemma eturintaa ja vaikka Tipillä ei olekaan yhtä pyöristynyt rintakehä kuin Saanalla ja Sanilla, niin kuulemma aksakoiralle melkein parempi näin. Tekee neidistä atleettisemman ja notkeamman, käännökset on nopeammat ja helpommat jne. Kuulemma missään tapauksessa ei ole sillä tavalla kapea, että siitä olisi koiralle mitään haittaa:) Niimpä niin, pitäisi muistaa, että näyttelymaailmassa enempi on aina parempi! ;) Veikailtiin, että johtuisiko jumit yksinkertaisesta pettävässä hangessa juoksentelusta. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun neiti on täydestä vauhdista heittänyt kuperkeikkaa, kun hanki onkin pettänyt etutassujen alta. Helmin kanssa juostessaan Tipi on vaan yksinkertaisesti kuin päätön kana. Vaikka Sanikin kirmailee, niin se tekee sen paljon järkevämmin. Tipi ei säästele itseään tippaakaan. Piipan kanssa mennään siis piipahtamaan Patricialla jo kuukauden päästä uudestaan ja toivotaan, että uusia jumeja ei ole ilmestynyt.
Viime sunnuntai tuli vietettyä messarin Petexpossa Etelä-Suomen shelttejä edustamassa. Saana pääsi mukaan hoitamaan halisheltin virkaa ja hienosti se hommansa hoitikin. Tyytyväisenä se otti vastaan niin pienten kuin isojenkin ihmisten rapsutukset, halit ja ihailut. Hyvin shelttimäiseen tapaan Saana ei itse vaivaitunut pusuttelemaan tai liehakoimaan ketään, mutta otti kyllä onnellisena kaiken huomion vastaan. Eräs rapsuttelija totesikin, että "se on semmoinen omanarvonsa tunteva grand old lady" :D Lapsiin neiti suhtautui ihan erityisellä lempeydellä ja kärsivällisyydellä. Joku äiti totesi, että huomaa, että se on ollut paljon tekemisissä lasten kanssa. Hih, no ei edes ole, Saana vaan on niin Saana:) Päivä oli pitkä ja kävijöitä riitti:) Kiitokset vielä kaikille mukana uurastaneille, hyvin selvittiin tästäkin koitoksesta:)
Saana kulki varmaan puolet lenkistä löytämänsä "keppi" suussa ennekuin tajusin, että eihän se ole keppi vaan jonkun eläimen luu, yäks:(
Tämän viikon olen ollut lomalla, aah niin ihanaa!! Loma tuli kyllä niin oikeaan rakoon, pieni huilitauko oli enemmän kuin paikallaan:) Mitään kummempaa ei olla tehty, lenkkeilty, lenkkeilty, lenkkeilty ja ihan pikkasen treenattu tokoa:) Tosi ihanaa kun lumet on nyt suurimmaksi osaksi sulaneet (ja ne ladut) ja pääse taas vähän vapaammin kulkemaan. Vappupäivänä käytiin pitkästä aikaa Vaakkoissa ja siellä oli vielä yllättävän talvista. Mm. vesissä oli jäät, vain rantakaistaleet oli sulat. Sininen huimapää pelästytti mut totaalisesti hyppäämällä keikkumaan yhden jäälautan päälle:( Onneksi jää kesti ja Piipa totteli tänne-kutsua välittömästi. Löysin myös uuden reitin, johon mennään tutustumaan tarkemmin heti kunhan se on vähän kuivunut (nyt siellä oli vielä kovin märkää). Ja muutenkin seuraava Vaakkoin lenkki tehdään vasta kun ne jäät on sulaneet;)
Jotain jäi ehkä kirjuuttamatta ylös, mutta jääköön:) Loppuun vielä muutama kuva Vappupäivän aamulenkiltä, kun kerrankin jaksoin raijata kameran mukaan:)
Kuva Vappu-aatolta. Kohta Sanikin pääsee taas kirmaamaan tähän malliin:)
Aika juoksee ja mitään ei kerkii, varsinkaan kirjoittaa blogiin:) Huhtikuu meni tosi äkkiä ja tekemistä oli niin paljon, että tyttöjen kanssa ei ehditty juuri muuta kuin lenkeillä käydä. Tipi on päässyt viimeisen kuukauden aikana aksaamaan tasan kerran..kaikki muut kerrat olen perunut, kun olen ollut niin väsynyt etten ole vaan jaksanut lähteä:( Toivottavasti asiat alkaa nyt helpottaa, jotta vapaa-aikaa jäisi vähän enemmän ja jaksettaisiin taas touhuilla normaalista..Tajusin etten ole edes agility lisenssiä vielä ostanut, no ehtiihän sitä!
Tyypit Vappuna vihreässä metsässä:)
Reilu viikko sitten käväistiin Porvoossa moikkaamassa Patriciaa eli tytöillä oli siis fyssaripäivä:) Parhaimmassa kunnossa oli Saana, sillä ei ollut mitään:) Patricia sanoi, että ollakseen 12-vuotias e-lonkkainen koira, Saana on aivan loistavassa kunnossa! Tosi ihanaa:) Sanilla oli vain pari lihasjumia lannerangassa, muuten ei Sanillakaan mitään:)
Tipillä oli etuosa ja selkä melkoisen kokonaan jumissa, ihan niinkuin viime kerrallakin, ainoastaan taka-osassa ei mitään. Patricia moneen kertaan totesi, että mitä ihmettä se on tehnyt, kun se on näin jumissa. Rakenteesta johtuvaa tuo ei ole, kun Patricia on useammallakin kerralla todennut, että Piipan rakenne on varsin optimaalinen ja nimenomaan etuosa neidillä on kuulemma harvinaisen hyvä. Kysyin, että voisiko jumit johtua kapeudesta, siitä Tipille on huomautettu muutamassa näyttelyssä. Ja nyt kun olen useammallakin rakenneluennolla käynyt, niin asia on pyörinyt mun mielessä.. Tähän Patricia vähän hämmästyneenä totesi, että eihän Tipi mikään kapea ole! Hyvin löytyy kuulemma eturintaa ja vaikka Tipillä ei olekaan yhtä pyöristynyt rintakehä kuin Saanalla ja Sanilla, niin kuulemma aksakoiralle melkein parempi näin. Tekee neidistä atleettisemman ja notkeamman, käännökset on nopeammat ja helpommat jne. Kuulemma missään tapauksessa ei ole sillä tavalla kapea, että siitä olisi koiralle mitään haittaa:) Niimpä niin, pitäisi muistaa, että näyttelymaailmassa enempi on aina parempi! ;) Veikailtiin, että johtuisiko jumit yksinkertaisesta pettävässä hangessa juoksentelusta. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun neiti on täydestä vauhdista heittänyt kuperkeikkaa, kun hanki onkin pettänyt etutassujen alta. Helmin kanssa juostessaan Tipi on vaan yksinkertaisesti kuin päätön kana. Vaikka Sanikin kirmailee, niin se tekee sen paljon järkevämmin. Tipi ei säästele itseään tippaakaan. Piipan kanssa mennään siis piipahtamaan Patricialla jo kuukauden päästä uudestaan ja toivotaan, että uusia jumeja ei ole ilmestynyt.
"Enempi parempi" on Tipinkin motto, ainakin keppien suhteen:)
Viime sunnuntai tuli vietettyä messarin Petexpossa Etelä-Suomen shelttejä edustamassa. Saana pääsi mukaan hoitamaan halisheltin virkaa ja hienosti se hommansa hoitikin. Tyytyväisenä se otti vastaan niin pienten kuin isojenkin ihmisten rapsutukset, halit ja ihailut. Hyvin shelttimäiseen tapaan Saana ei itse vaivaitunut pusuttelemaan tai liehakoimaan ketään, mutta otti kyllä onnellisena kaiken huomion vastaan. Eräs rapsuttelija totesikin, että "se on semmoinen omanarvonsa tunteva grand old lady" :D Lapsiin neiti suhtautui ihan erityisellä lempeydellä ja kärsivällisyydellä. Joku äiti totesi, että huomaa, että se on ollut paljon tekemisissä lasten kanssa. Hih, no ei edes ole, Saana vaan on niin Saana:) Päivä oli pitkä ja kävijöitä riitti:) Kiitokset vielä kaikille mukana uurastaneille, hyvin selvittiin tästäkin koitoksesta:)
Saana kulki varmaan puolet lenkistä löytämänsä "keppi" suussa ennekuin tajusin, että eihän se ole keppi vaan jonkun eläimen luu, yäks:(
Tämän viikon olen ollut lomalla, aah niin ihanaa!! Loma tuli kyllä niin oikeaan rakoon, pieni huilitauko oli enemmän kuin paikallaan:) Mitään kummempaa ei olla tehty, lenkkeilty, lenkkeilty, lenkkeilty ja ihan pikkasen treenattu tokoa:) Tosi ihanaa kun lumet on nyt suurimmaksi osaksi sulaneet (ja ne ladut) ja pääse taas vähän vapaammin kulkemaan. Vappupäivänä käytiin pitkästä aikaa Vaakkoissa ja siellä oli vielä yllättävän talvista. Mm. vesissä oli jäät, vain rantakaistaleet oli sulat. Sininen huimapää pelästytti mut totaalisesti hyppäämällä keikkumaan yhden jäälautan päälle:( Onneksi jää kesti ja Piipa totteli tänne-kutsua välittömästi. Löysin myös uuden reitin, johon mennään tutustumaan tarkemmin heti kunhan se on vähän kuivunut (nyt siellä oli vielä kovin märkää). Ja muutenkin seuraava Vaakkoin lenkki tehdään vasta kun ne jäät on sulaneet;)
Jotain jäi ehkä kirjuuttamatta ylös, mutta jääköön:) Loppuun vielä muutama kuva Vappupäivän aamulenkiltä, kun kerrankin jaksoin raijata kameran mukaan:)
Tärähtäneet:)
Sininen salama!
Muruset niin suloisina!
Huulet rullalla:D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
