tiistai 23. lokakuuta 2012

Hymyilyttää

yhä edelleen:D Oltiin Sanin kanssa sunnuntaina tokokokeessa Helsingissä Purinalla, meidän kolmas VOI-luokan koitos. Tuloksena 187p ja ei tulosta, mutta olo on kuin ois ykköstulos tehty:D Nyt me oikeesti jo osattiin ja Sani oli kyllä aivan ihana!!! Se teki niin hienolla vireellä ja iloisella ilmeellä hommia koko ajan, että pisteet oli siinä vaiheessa ihan toisarvoinen seikka! Oli harrastus mikä tahansa, niin mielestäni tärkeintä on, että koiralla on kivaa ja Sanilla oli, koko kokeen ajan:D
Tuomarina oli Pirkko Bellaoui, joka on tosi tiukka, mutta hyvä niin, ainakin tuli se todellinen osaamisen taso selväksi:) Tällainen rivi saatiin aikaiseksi:

Paikalla makaaminen 0 (Tuomari  sanoi, että ekan minuutin jälkeen pompsahti seisomaan kuin kaukokäskyissä, siitä ei sitten liikkunut kyllä mihinkään. Loppu paikallaolon suoritti paikallaan seisten)

Seuraaminen 8,5 (edistää, mutta pitää saman paikan koko seuraamisen ajan. Muutama haukahdus myös liikkeen aikan. Liikkuri pahoitteli liikkeen jälkeen, että oli vahingossa käskyttänyt meidät juoksuun, kun piti mennä hidasti, joten suoritettiin seuraaminen hieman vaikeamman kaavan kautta:) En yhtään tajunnut liikettä tehdessäni, vaikka vähän hankalalle kyllä tuntui vaihtaa juoksusta suoraa hitaaseen;))

Istuminen 10 (Jee, lopultakin tää onnistui myös kokeessa:))

Luoksetulo 6 (Jätti seisomisen tekemättä. Tosin videolta kuunneltuna olisin kyllä voinut käskyttää vähän selvemmin, Sani ei varmaan edes kuullut mun käskyä..maahanmeno hyvä.)

Ruutu 7,5 (Jeeee!! Tarvitsi 2 maahan käskyä ja lopussa kurvasi mun ohi, mutta voi miten mahtavaa, että tää liike onnistui:D)

Hyppynouto 9,5 (Tuomari sanoi , että lopun sivulletulossa annan kuulemma hieman käsi apua)

Metalli 9 (Tuomarin mukaan taas lopun sivulletulossa avustan+palauttaa hitaammin kuin hakee)

Tunnari 0 (Alussa pieni ajatuskatkos Sanilta, kun kääntyi mun mukaan. Itse liikkeessa toi kyllä oikean, mutta nosti ensin yhden väärän, joten liike nollautui)

Kaukot 6 (ekaan istumiseen lisäkäsky ja seisomisesta valahtaa kaksi kertaa ennen aikojaan maahan)

Kokonaisvaikutus 8 (tuomari sanoi, että joutuu haukkumisen takia ottamaan pisteitä, vaikka muuten olikin kovin iloista tekemistä:)


Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa joten sama videon muodossa:

Video kisoista


Virheet tuli tällä kertaa hassusti niistä varmoista liikkeistä (paikallaolo, luoksetulon pysäytys ja tunnari). Ja juu, kyllä melkeen jo luen tunnarinkin varmaksi liikkeeksi, sen verran vakuuttavasti on treenit viime aikoina menneet:) En tiedä miksi Sani käytti sen yhden väärän suussa, kun treeneissä ei ole moista tehnyt enää aikoihin. No koetilanne on toki niin eri kuin treenit ja siihen nähden miten vaikea liike tää on Sanille ollut, niin en voi kuin olla tyytyväinen, että virhe ei tuon suurempi ollut:) Väärän nostaminen on epävarmuutta, joten ehkä reagoi mun jännitykseen? Nyt vaan enemmän toistoja alle, niin saadaan nostelut pois kisoistakin:) 

Toi paikallaolon nolla onkin sitten tosi mystinen juttu...Se on aina ollut Sanille niin varma liike! "se meidän varma kymppi".Oolosuhteet oli ehkä normaalia haastavammat, kun piiloon mentiin ovesta ja todellakin konkreettisesti ulos hallista, kun yleensä mennään vaan jonkin pressun tms taakse. Koirat oli myös selkä yleisöön ja toiseen kehään eli kaikki äänet ja härdelli oli siellä selän takana). Kuulin myös piiloon miten joku koira (ilmeisesti kehän laidalla) haukkui tosi paljon. Mutta silti oli aika ylläri, että Sani nousi...No koirat on koiria, ei koneita, joten näitä voi sattua..Täytyy nyt muistaa tulevissa treeneissä ottaa vähän useammin paikallaoloa, varsinkin niin että muut treenaa samaan aikaan selän takana:)

Ja sit toi ruutu...vaikkei se täydellinen suoritus ollutkaan, niin voi että miten iloinen olen, että se onnistui:) Sitä jännitin eniten ennen koetta. Ihana, taitava Sani! Meillähän oli muuten ihan parhaat kannustusjoukot:) Kiitos Ilse ja Mikaela kun tulitte paikalle tsemppaamaan meitä:) Ja kiitos vielä ihanista kommenteista kokeen jälkeen, niin ihanaa kun olemassa ihmisiä jotka vilpittömästi iloitsee toisen onnistumisista:)

Mun mieltä lämmitti myös kovin, kun liikkeenohjaaja tuli kokeen jälkeen sanomaan, että mulla on tosi kivanoloinen sheltti:) Meno oli kuulemma näyttänyt tosi kivalla. Ja siltä se myös tuntui:) Mulla ois nyt hirmu hinku päästä vielä kerran tän vuoden puolella kokeeseen, vähän meinaa vaan kalenteri olla jo täynnä. Mutta katellaan, yks koe ois ainakin kiikarissa, jos vaan mahdutaan mukaan:) Joka tapauksessa voivottelut jatkukoon:)

Ja onnea vielä Leenalle ja Dannylle AVO1-tuloksesta samaisissa kisoissa, upeeta, ootte niin taitavia!! Seuraavia yhteisiä kisoja ootellen:)

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

terveiset sairastuvalta:(

Ja ihan saan kyllä itseäni syyttää, että meillä sairastetaan:/ Olin torstaina vapaapäivälle, joten oltiin sovittu kaverin kanssa aamuksi lenkki. Ennen lenkille lähtöä kaveri kertoi, että hänen koiransa on vähän oksennellut...Hänen toisella koirallaan ei ollut mitään oireita, joten pohdittiin, että tuskin se mitään tarttuvaa on ja lähdettiin lenkille...Niin, näitten asioitten kanssa pitäisi oikeesti aina pelata varman päälle, ihan turha ottaa jonkun lenkin takia riskejä. No ihan taatusti jatkossa muistan!!

No lenkki meni hyvin, mutta seuraavana yönä Saana sitten oksensi iltaruokansa ja aamulla aamuruuan. Kävin hakemassa eläinlääkäriltä jotain super-sulavaa ruokaa, jonka Saana myös oksensi. Loppu päivän se paastosi(paitsi veden osalta), eikä oksentanut. Kunnes illalla annoin iltaruuan, jonka taas oksensi:( Pe-la välisenä yönä sitten Tipi oksensi iltaruokansa:( Lauantaina aamulla en antanut kummallekaan aamuruokaa, joten kukaan ei oksentanut aamulla. Nutriplus-geeliä ja elektrolyytti-juomaa sen sijaan saivat koko ajan ja välillä pakkojuottamallakin, kun halusin olla varma, että saavat tarpeeksi nestettä. Illalla kokeilin antaa taas sitä eläinlääkäri ruokaa ja nyt ei kukaan oksentanut, eikä myöskään tänään aamulla. Paitsi päivällä sitten Sani oksensi:( Pienen harkinnan jälkeen päädyin nyt antamaan Sanillekin iltaruuan, katotaan pysyykö sisällä? Oi, toivottavasti!! No nyt se pirun tauti on sitten kiertänyt kaikilla ja jos Sani ei enää oksenna niin sitten ollaan taidettu selvitä mokomasta! Huh!

Kyllä teki siinä oksennuksia korjatessa useammankin kerran mieli hakata päätä seinään, kyllä voi ihminen olla TYHMÄ!!!:(  Ja koska tyhmyydestä sakotetaan, niin opetukseksi jouduin sitten perumaan Tipin ekat talvikauden agitreenit perjantailta, lauantain kaverilenkin ja Sanin tokokokeen tältä päivältä:(( Ja typsythän tässä nyt eniten sai kärsiä, ressukat:( Koiraparat, kun niillä on näin typerä omistaja:( Jos jotain hyvää, niin tauti oli kyllä tosi lievä. Tytöt ei kukaan, missään vaiheessa, ole olleet millään lailla kipeän oloisia, ei edes juurikaan väsyneitä tai nuutuneita...(melko uskomatonta, kun mietin, miten itsellä tosi äkkiä menee voimat oksutaudissa...) On kyllä ihan erilainen tauti kuin se edellinen kolme vuotta sitten, jolloin Saana meni muutamassa tunnissa liki puolitajuttomaksi:(

Lisäpäivityksenä: tässä kirjoitellessani Saana oksensi taas, voi itku:( Saana on se, jonka puolesta pelkään kaikista eniten. Vaikka se onkin ikäisekseen tosi hyvässä kunnossa, niin silti 11,5 vuotias on jo sen ikäinen, että ihan perustauditkin voi äkkiä viedä tosi heikkoon kuntoon. No toivotaan, että menisi nyt ohi ja Saana kunto pysyisi yhtä reippaan pirteänä kuin tähänkin asti!! Ja muitten tietty kanssa! Saapi peukutella!! Paska viikonloppu:(

maanantai 1. lokakuuta 2012

Kuveja

Kuvapäivitystä vaihteeksi, kun kamera pääsi pitkästä aikaa sunnuntaina mukaan ulkoilemaan:) Kerrankin aurinko ja mun vapis osui samalle päivälle:D

Jos joku on kunnon kuntotreeniä vailla, niin tervetuloa lenkille Alhonniittuun:D Siellä näitä ihania, isoja ja pystysuoria mäkiä riittää ja riittää ja riittää;)



Iloinen lenkkipoppoo poseeraa!
 

Mun murut
 
 


Saana on kuin pieni karhunpoika pörrö turkissaan:)
 

 





 





Ilse, Nuppu ja Helmi ehti kiertää meidän kanssa vain osan lenkistä, joten siksi issikkatytöt puuttuu seuraavista kaverikuvista...


Porukan nuorimmat, neidit touhu ja tohina valmiina sinkoomaan heti kun vapaa-käsky tulee tai joskus(yleensä!) jo vähän ennenkin;)

Ne keskimmäiset, keski-ikäiset jotka oli myös vallan vallattomalla tuulella..:) No ei sen kuvaamisen aina niin helppoa tartte olla;)


Vanhimmat ja viisaimmat ja ah, niin tottelevaiset:)

Kiitos loistavasta lenkkiseurasta Heidi ja russelitytöt, sekä Ilse ja issikat!! :D

Sen pituinen se päivitys!